The burden of the backpack

Too many times, I was too quiet at some point of my life that I couldn’t be anymore.

I didn’t speak up even when I should.

When I should have to yell.

Defend myself or the weaker.

I wasn’t enough for surrounding world, communities or people around me.

I wasn’t good enough.

I didn’t do enough.

I wasn’t as social than others.

I wasn’t accepted as myself.

I couldn’t be who I really was with all of my sides.

I didn’t get to shine.

Although I was giving my very best.

I tried my best with all my resources and skills what I had.

I tried to notice others and respect weak ones.

I listened, I heard and I felt everything that happens, is happening or has changed around me.

I felt everything deeply.

I noticed emotions of others, I was empathic and compassionate.

I adapted to everything around me.

Until I couldn’t anymore.

I didn’t heard my inner voice or light anymore.

I had been carrying a heavy backpack for too long, which didn’t belong to me.

Emotions, broken dreams and sadness from generations before me.

Little by little, I noticed my own power and light.

Which has always been inside me.

Since childhood.

Who I really am.

What towards I was meant to go here in the world.

A voice of the heart that opens doors to new possibilities and happiness.

I just had to find this all.

My strength.

Sensitivity.

My personal boundaries.

Learn to say what I need.

Ask for help and support.

And lighten the burden of the backpack I carry daily with time.

___________________

Liian raskas reppu kannettavaksi

Liian montaa kertaa elämän aikana olin aina vain hiljempaa tiettyyn pisteeseen asti.

En sanonut vastaan silloin kuin olisi pitänyt.

Silloin kuin olisi pitänyt huutaa.

Puolustaa itseä tai toista heikompaa.

En ollut sopiva ympäröivälle maailmalle, yhteisöille tai ihmisille ympärilläni.

En ollut riittävä.

En tehnyt tarpeeksi.

En ollut yhtä sosiaalinen kuin muut.

En ollut hyväksytty omana itsenäni.

En saanut olla oma itseni kaikkine puolineen.

En saanut loistaa.

Vaikka toisaalta annoin kaikkeni.

Yritin parhaani niillä voimavaroilla ja taidoilla mitä oli.

Yritin huomioida toisia ja kunnioittaa heikompia.

Kuuntelin, kuulin ja vaistosin kaiken mitä tapahtuu, on tapahtumassa tai on muuttunut ympärilläni.

Tunsin syvästi.

Huomasin muiden tunteet ja olin empaattinen sekä myötäelävä.

Sopeuduin kaikkeen ympärilläni.

Kunnes en enää jaksanut.

En kuullut enää omaa sisäistä ääntä ja valoa.

Olin liian pitkään kantanut harteillani taakkaa, joka ei kuulunut kannettavakseni.

Yli sukupolvien takaisia tunteita, rikottuja unelmia tai surua.

Pikku hiljaa huomasin kuitenkin oman voimani ja valoni.

Mikä on ollut aina sisälläni.

Lapsesta saakka.

Kuka olen oikeasti.

Mitä kohti minut oli tarkoitettu kulkemaan täällä maailmassa.

Sydämen ääni, joka avaa ovia uusille mahdollisuuksille ja onnelle.

Minun tuli vain löytää se kaikki.

Voima.

Herkkyys.

Henkilökohtaiset rajani.

Oppia sanomaan mitä tarvitsen.

Pyytää apua ja tukea.

Ja keventää kantamani repun taakkaa päivä päivältä ja vuosi vuodelta.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s